Kuulin tänään, että kun aloittaa agilityn kisaamisen, täytyy
ensimmäiseksi hommata hylly mihin saa sitten ne tulevat voitot. Minä
hain samantein kaksi hyllyä tänään Vesilahdelta - mahtuu sitten niitä palkintoja vähän enemmänkin :)
Hyllyistä
huolimatta kivaa oli! Nyt olisi hinku heti päästä seuraaviin kisoihin.
Molemmat hyllyt johtuivat ihan vain ohjaajan jännityksestä. Menin heti
ihan lukkoon kun ensimmäinen yllätys osui kohdalle. Agility-radalla
Rimma jätti yhden kepin välistä keskellä keppejä (?!!), hämmästyin niin
etten älynnyt ottaa kohtaa uusiksi. Hämmästys vei parhaan terän
ohjaukselta ja sainkin sitten Rimman valitseman A:an putken sijaan -
lopetettiin eka rata siihen. Hyppyradalla jostain
käsittämättömästä syystä olin juosta päin estettä ja sehän pisti pasmat
ihan sekaisin. Rimma siinä sitten ohjausta vailla otti yhden
ylimääräisen hypyn, ettei tarvitse jouten olla. Nyt kuitenkin kokosin
itseni ja tein radan loppuun hymyssä suin. Loppurata menikin ihan ok ja
virheittä. Pienen ylimääräisen kiepauksen Rimma teki pituushypyn
edessä, mutta hyppäsi sitten kuitenkin.
Kaikin puolin kiva kokemus! Seuraava kisa onkin sitten 2.9. Ylöjärvellä, miten sitä malttaa odottaa niin kauan.
Täällä vielä videoituna ensimmäiset kisalähdöt. (.wmv)
sunnuntai, 19. elokuu 2007
Kommentit